lauantai 27. heinäkuuta 2013

huvikumpu


Vauvan laskettu päivä hujahti ohi kaksi päivää sitten ja täällä sitä ollaan masu pystyssä edelleen. Pepin ollessa mummulla hoidossa ja K:n ollessa hunningolla sainkin tänään aikaiseksi siivottua kodin ja kuvattua lastenhuoneesta muutamia juttuja. Toistaiseksi lastenhuoneessa asuu siis ainoastaan Peppi-neiti. Pepin huone on aikoinaan ollut K:n huone.

Oveen on teipattu Pepin kasvua puolenvuoden välein. Vauvan mitat pääsevät toki myös tarkkailuun. Oven yläpuolella onnea tuomassa ponin kenkä.
! Hevosenkenkä pitää aina ripustaa ns. ylöspäin, ettei onni valu alas. !

 

Prinsessasänky on täysimittainen, jolloin sitä on helppo hyödyntää vierassänkynä. Tapetti on Ferm Livingin  Mountain Friends. Yöpöytänä (tai iltapöytänä niin kuin Peppi sanoo) toimii töistä ostettu vanha kerhotuoli, jonka istuinosa on spraymaalattu liilaksi.

Sängyn yllä on autotallista löytynyt lokerikko, joka on vain maalattu ja tuunattu paperilla. Hyllyilyä löytyy Pepin omat maatuskat, kakkukoristeita, muumeja sekä K:n vanha R2D2 figuuri. Kehystetty lintukortti on Katokosta.

 
Matto on itse virkattu. Vanha ikkunanpoka odottaa kuvia lapsista. Naulakossa roikkuva Herra Harakka on kotiutunut eräältä skeittitutulta ja on kuulema J. Karjalaisen vaimon tekemä.

Aikoinaan purettu kaappi muokkaantui keittiökomeroksi helloineen ja liitutauluineen. Hella on pelastettu töistä ja maalattu, levyt liimattu kontaktimuovista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti